Projektin koulutuksen rahoituksesta vastasi pääosin Pohjois-Karjalan läänin taidetoimikunta. Koulutuskustannuksiin osallistuivat myös ETKK ja opetus-ministeriö vuoden 1989 apurahallaan. Kokeilussa mukana olevat kunnat ja koulut vastasivat koulutettavien opettajien matka- ja päivärahakuluista sekä sijaisopettajien palkkakuluista.

1 ELOKUVAKASVATUSKOKEILUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET

Kokeiluun haettiin mukaan kunnat, joilla oli mielenkiintoa ja laajakatseisuutta kehittää koulutusjärjestelmää, sekä tarjota kunnallisia videopalveluja kokeilukouluille. Koulutukseen valit-tiin 13 opettajaa kolmesta eri kunnasta. Opettajat olivat ala- ja yläasteen opettajia sekä yksi yliopiston äidinkielen opettaja. Opettajille haluttiin antaa monipuolista koulutusta elokuvan- ja elokuvakasvatuksen eri aloilta. Tavoitteena oli myös luoda laaja oheismateriaaliaineisto ja "tukihenkilö-verkosto" kursseja vetäneistä luennoitsijoista opettajien käyttöön. Koulutusta haluttiin eriyttää myös niin että se paremmin tukisi eri luokka-asteilla työskenteleviä opettajia.

Tarkoituksena oli että ala-asteen luokanopettajat ottaisivat oman luokkansa kokeiluluokakseen, mille antaisivat tehostettua elokuva- ja viestintäkasvatusta. Ylä-asteen opettajien tarkoituksena oli valita koulustaan yksi luokka, jonka kanssa toimittaisiin samalla tavoin. Elokuvakasvatuksen osuutta oli tarkoitus lisätä kokeilukouluissa myös muilla kuin kokeiluluokilla, mutta ei samalla volyymilla. Yliopistosta kokeilussa mukana olevan äidinkielenopettajan tarkoitus oli viedä tietoutta yliopiston opettajakoulutuksen yhteyteen. Kouluja valittaessa huomioimme myös, että kouluilla oli omasta takaa käytössään video- ja elokuvalaitteita.

Kokeilusta haluttiin tehdä seurantaa tulosten ja kokemusten selvittämiseksi. Tutkija Jussi Tuormaa oli projektissa alusta asti mukana ja halusi käyttää projektin tuloksia mukana omassa lisensiaattityössään. Tuormaan tehtävä oli säännöllisten haastattelujen kautta paitsi tutkimuksellinen niin myös työnohjauksellinen. Luokanopettajaksi valmistuva Arja Haakana lähti tekemään kokeilun pohjalta omaa pro gradu-työtään.

Projektin perustavoitteet ja päämäärä määriteltiin kokeilun alkaessa seuraavasti:

1. tavoite: Antaa osallistuville opettajille sellaisia valmiuksia, että he pystyvät omissa kouluis- saan aloittamaan työt oppilaiden kanssa välittömästi.

2. tavoite: Päästä käsiksi liikkuvaan kuvaan. Kuvan liikkeen, äänen, tilan ymmärtäminen – elokuvan ja television liittäminen yhteiskuntaan ja elämäntapaan.

Näiden tavoitteiden kautta oli tarkoitus päästä varsinaiseen päämäärään eli antaa opettajien toteuttaman elokuvakasvatuksen kautta nuorille mahdollisuus kriittiseen elokuvan katsomiseen ja ymmärtämiseen.

Lisäksi toivottiin että kokeilun tuloksia ja kokemuksia voitaisiin käyttää kouluja varten luotavan ja myöhemmin käytännössä toteutettavan viestintäkasvatusopetuspaketin aineistona. Koulu-tuksella tähdättiin myös siihen että koulutetut opettajat toimisivat jatkossa myös muiden opettajien kouluttajina elokuvakasvatuksen alalla.

2 KOKEILUSSA MUKANA OLLEET

Kokeilukunniksi valikoituivat Joensuu, Kontiolahti ja Lieksa. Mukana olleet koulut ja opettajat olivat:

Joensuu:

Kanervalan koulun ala-aste

  • Pirjo Vaskonen
  • Onerva Jormanainen

Normaalikoulun ylä-aste

  • Ulla Aalto - kuvaamataito
  • Mervi Holopainen - biologia/maantieto
  • Tuula Viholainen - äidinkieli

Joensuun yliopisto

  • Kristiina Fasoulas - äidinkieli

Kontiolahti:

Kirkonkylän ala-aste

  • Hannu Airaksinen
  • Sirpa Puska

Kontiolahden ylä-aste

  • Reijo Parviainen - kuvaamataito
  • Irma Riekkinen - äidinkieli/historia


Lieksa:

Merilän koulun ala-aste

  • Arja Haakana
  • Juhani Mäntynen

Pankakosken koulun ala-aste

  • Jouni Mononen

Kokeilun johtamisesta vastasivat läänintaiteilija Arto Halonen Pohjois-Karjalan läänin taidetoimikunnasta sekä ETKK:n toiminnanjohtajat Marja Pallassalo (31.7.-89 asti), Riitta Lampelto (31.7.-90 asti) ja Rainer Panula (1.8.-90 alkaen).

3 KOKEILUN YHTEYDESSÄ JÄRJESTETYT KURSSIT JA KOULUTUSJAKSOT


1. 24.4.-28.4.-1989 Kulttuurin kuvallistuminen ja media-keskustelu. Nuoruuskuvat, ilmaisumuotojen työnjako.

Ensimmäisen kurssijakson vetäjänä toimi tutkija Jussi Tuormaa. Kurssi keskittyi pitkälti elokuvan analysointiin. Elokuvia katsottiin myös opettajien kanssa ja ne purettiin. Opettajat olivat myös kirjoittaneet muutaman ennakkotehtävän, joka tarjosi lähtökohtia ja keskusteluaineistoa kurssin vetäjälle.

2. 4.9.-8.9.1989 Elokuvan tekeminen

Kurssijakson vetäjinä toimivat elokuvaohjaaja Markku Pölönen ja läänintaiteilija Arto Halonen. Kurssi keskittyi elokuvan tekemiseen. Elokuvan tekemisen teoria- ja koulutusjaksojen jälkeen opettajat tekivät pienryhmissä lyhyitä harjoitustöitä. Kurssilla opettajat kävivät omakohtaisesti läpi elokuvan tekemisen eri vaiheet; ennakkosuunnittelun ja käsikirjoittamisen, kuvausprosessin, editoinnin ja äänimaailman käytön.

3. 13.10.1989 Opettajien oma työskentely ja tavoitteiden tarkentaminen

Kurssipäivän vetäjinä toimivat läänintaiteilija Arto Halonen ja elokuvaohjaaja Markku Pölönen. Opettajien edellisen kurssijakson työt katsottiin ja niitä analysoitiin. Lisäksi koulutyöskentelyn tavoitteita ja käytännön toteuttamista suunniteltiin ja tarkasteltiin luokka-asteen mukaisesti ja yksilökohtaisesti.

4. 8.12.1989 Tutkimuksen teko ja Koulu-TV-mahdollisuudet

Kurssipäivän vetäjinä toimivat tutkija Jussi Tuormaa, Koulu-TV:n toimittaja Airi Vilhunen, ETKK:n toiminnan johtaja Riitta Lampelto ja Arto Halonen.

Jussi Tuormaa käsitteli teemaa "Aikuinen viestintäkasvattajana" ja esitteli lisensiaattityönsä tutkimussuunnitelmaa ja elokuvakasvatuskoulutusprojektin osuutta siitä. Airi Vilhunen puhui Koulu-TV:n mahdollisuuksista. Riitta Lampelto puhui ETKK:n tavoitteista ja kertoi ETKK:n ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton päiväkotikokeilun toteutumisesta ja tuloksista. Lisäksi Arto Halosen johdolla käytiin tavoitekeskustelua ja tarkennettiin yksilökohtaisia tavoitteita.

5. 19.2.-22.2.1990 Lasten-, nuorten-, ja dokumenttielokuvien teko. Mainosten teko ja vaikutus. Elokuvakasvatus käytännössä.

Kurssijakson vetäjinä toimivat elokuvaohjaajat Raimo.O.Niemi ja Jussi Niilekselä, dokumenttielokuvaohjaajat Lasse Naukkarinen ja Teuvo Suominen, mainoselokuva-ohjaaja Jussi Huhta, tutkija Seppo Knuuttila sekä opettajat Marja Kivinen ja Maarit Ketolainen.

19.2. Raimo.O.Niemi kertoi lastenelokuvan tekemisestä ”Susikoira Roi"-elokuvasarjansa pohjalta. Jussi Niilekselä kertoi nuortenelokuvan tekemisestä "Häräntappo- ase"-kirjan pohjalta.

20.2. Juha Huhta kertoi mainoselokuvan tekemisestä ja sen maailmasta. Seppo Knuuttila toi oman näkemyksensä "Mainos-mielikuva" aiheellaan mainosten vaikutuksista ja tavoitteista.

21.2. Marja Kivinen kertoi edistyksellisestä elokuvakasvatuksesta Kuopion aseman koulussa. Maarit Ketolainen puhui sarjakuvasta kuvallisessa viestinnässä.

22.2. Lasse Naukkarinen kertoi dokumenttielokuvien tekemisestä ja dokumentin keinoista. Teuvo Suominen puhui luontodokumentin tekemisestä.

Kurssijaksolla nähtiin lukuisia eri aiheryhmiin liittyviä elokuvatöitä joita purettiin ja analysoitiin.

6. 4.5.1990 Elokuvakasvatusopetus ja Opetussuunnitelma

Koulutuspäivän vetäjä Arto Halonen.

Opettajat kertoivat vuorollaan elokuvakasvatuksen opetuksestaan kouluissaan ja näyttivät oppilaiden tekemiä työnäytteitä. Lisäksi suunniteltiin ryhmissä tulevaa opetustyötä.

7. 10.9.-12-9.1990 Rock-video ja Animaatio

Koulutuspäivien vetäjinä toimivat rock-videoiden ohjaaja/toimittaja Hannu Puttonen, animaattori Eija Petterberg ja Arto Halonen.

10.9. Hannu Puttonen kertoi rock-videoiden maailmasta lukuisten näytteiden myötä.

11.9. Arto Halonen puhui savianimaatioelokuvan tekemisestä ja animaatioelokuvan rakenteesta. Eija Petterberg opetti piirros- ja pala-animaatioiden tekoa. Käytännössä tutustuttiin myös Atelje Seppo Putkisen toimintaan ja tietokoneen käyttöön piirrosanimaatioelokuvassa.

12.9. Suunniteltiin, toteutettiin ja kuvattiin lyhyitä animaatioita pienryhmissä.

8. 22.5.-24.5.-91 Elokuvakasvatus-seminaari. Tutustuminen Suomen elokuvasäätiön tiloihin ja toimintaan. Tutustuminen Yleiradion tuotantotoimintaan Pasilassa.

Osallistuminen Helsingissä ETKK:n järjestämään elokuvakasvatusseminaariin

22.-23.5. Seminaarissa katsottiin ja analysoitiin useita nuorten elokuvia.

22.5. Tutustuttiin elokuvasäätiön tiloihin ja toimintaan.

24.5. Tutustuttiin yleisradion TV-keskuksen tiloihin ja ohjelmatoimintaan.

9. 25.11.1991 Elokuvakasvatuskoulutuksen lopetuspäivä

Viimeisellä kurssipäivällä kuultiin opettajien näkemyksiä omasta elokuvaopetuksestaan ja jatkosuunnitelmistaan. Katsottiin kokeiluluokkien opilaiden tekemiä ohjelmia. Lisäksi käytiin läpi palautetta kokeilusta ja keskusteltiin tulevasta ja koulutettujen opettajien tarpeesta. Kurssipäivän vetäjänä Arto Halonen.

Elokuvakasvatuskokeilun merkeissä järjestettiin ala-asteen kokeiluluokille elokuvaohjaaja Anssi Mänttärin vierailu 17.12.1990 Joensuussa ja Lieksassa sekä hänen elokuvansa "Anni tahtoo äidin" esittäminen. Oppilaat keskustelivat ja esittivät kysymyksiään elokuvan jälkeen Anssi Mänttärille.

Kokeilun opettajille mahdollistettiin myös osallistuminen elokuvaohjaaja Markku Pölösen elokuvan analyysikurssille "Käsikirjoituksesta kankaalle" 4.4.-91, jonka järjestäjänä toimi Maaseudun Sivistysliitto.

Joensuun-, Lieksan- ja Kontiolahden kulttuuritoimistojen myötävaikutuksella lisättiin jonkun verran elokuvien esitys- ja katsomismahdollisuuksia kokeilukouluille. Joensuun Videopaja, sekä Kontiolahden- ja Lieksan kunnalliset videolaitteet olivat myös kokeiluun osallistuvien ulottuvilla ja niiden käyttöä pyrittiin aktivoimaan koikeiluluokilla.

Läänintaiteilija Arto Halonen kiersi ajoittain eri kokeilukouluissa puhumassa ja tutustumassa kokeilun edistymiseen.

4 KOKEILUN TULOKSIA

Kurssien ohjelma oli monipuolinen ja laajuudessaan ainutlaatuinen. Koulutuksen taso saatiin pidettyä suunnitelman mukaisesti korkeatasoisena. ETKK:n avulla tietoa elokuvista ja niiden lainausmahdollisuuksista pyrittiin jatkuvasti välittämään. Myös jaetun oheismateriaalin määrä oli runsas. Asiantuntijaverkosto saatiin luotua, mutta opettajien harteille jäi se kuinka paljon halua ja rohkeutta oli sitä käyttää.

Opettajien omasta aktiivisuudesta ja oppimiskyvystä selvästi riippui pitkälti myös kuinka tämä laaja tietomäärä saatiin sisäistettyä ja käyttöön myös käytännön opetustyössä.

Tehostetun elokuvakasvatuksen perusasiat, runsas elokuvien katsominen, niistä puhuminen ja analysointi sekä elokuvatöiden tekeminen sen kaikkine eri vaiheineen oli helppo järjestää tiettyjen aineiden yhteydessä. Kuitenkin elokuvakasvatuksen laajentaminen monipuolisemmaksi ja siirtäminen käytännön luokkatyöskentelyyn tuotti vaikeuksia. Aiheesta pyrittiin keskustelemaan ja hakemaan käytännön esimerkkejä ja sovellutusmalleja. Lopputuloksena työskentelyä saatiin selvästi monipuolistettua varsinkin ala-asteen luokilla.

Ala-asteen työskentely oli muutenkin helpommin hallittavissa kokeiluluokkien suhteen. Luokanopettaja pystyi suunnittelemaan opetuksensa itse ja sijoittamaan sopivan määrän elokuvakasvatusta sen yhteyteen. Opetuksen eteneminen ja oppilaiden reagointi/kehittyminen oli näin jatkuvan seurannan kohteena. Useat luokat käyttivät opetuksen yhteydessä mm. elokuvavihkoja, joihin kirjoitettiin ja piirrettiin kuvia nähdyistä elokuvista. Jotkut opettajat pitivät myös kirjallista seurantaa projektin toteuttamisesta ja tuloksista.

Ylä-asteella opetuksen kohdentaminen oli vaikeampaa. Aineopettajien mahdollisuudet kokonaisuuden seurantaan olivat vähäiset. Myös valinnaisainejaot (kuvaamataito/musiikki) hajoit-tivat kokeiluluokkia. Aineopettajat lisäsivät elokuvakasvatusta jokatapauksessa omien aineidensa yhteydessä ja parhaassa tapauksessa opetus ja oppilaiden työskentely monipuolistui huomatta-vasti.

Opettajien aktiivisuus ja motiivi oli selvästi ratkaiseva seikka elokuvakasvatuksen toteuttamisen tuloksissa. Koska koulutuksen sisäistämisessä oli jonkin verran eroja opettajien kesken, oli selvää että se heijastui myös koulutyöskentelyyn. Kokonaisuudessaan opettajaryhmän toiminta oli arvioni mukaan melko aktiivista.

Elokuvapäiviä ja -viikkoja järjestettiin kouluissa ja jopa yksi videoleiri tavallisen elokuvakasvatuksen lisukkeena. Lukuisia tuotoksia, sovellutuksia ja elokuva-analyyseja tehtiin kokeilujakson aikana. Myös normaalituntien ulkopuolella toimivia videokerhoja perustettiin muutama. Jotkut opettajista hakivat myös lisää tietoa ja kokemusta, mitä pyrkivät myös käytännön opetuksessaan hyödyntämään.

Kokeilusta kehkeytyi mielenkiintoisesti prosessi missä opettajat yksin ja yhdessä oppilaidensa kanssa kulkivat harjoitellen rikasta havannointia, hahmottamista ja tiedon hankintaa. Mielenkiintoista oli havaita myös se että usein monet luokkien oppilaista olivat hyvin edistyksellisiä kuvallisen viestinnän hahmottamisen ja symbolimaailman ymmärryksen suhteen, johtuen suuresta kuvallisen viestinnän kulutuksesta. Tästä johtuen he usein ymmärsivät kuvien merkityksen ja sanoman nokkelammin kuin opettajansa. Heidän kokeilussaan mukana olleet opettajansa pääsivät koulutuksen kautta ikäänkuin käsiksi samaan maailmaan - puhumaan ja ymmärtämään samaa kieltä. Tämä kertoo paljon opettajien koulutuksen tarpeesta ja sen nykyistämisestä vastaamaan nykykehityksessä vallitsevan viestintämaailman suuntaiseksi - rakenteellisesti kriittisin lähtökohdin.

5 OPETTAJIEN PALAUTE

Elokuvakasvatuskokeilua ja sen hyödyllisyyttä opettajat pitivät poikkeuksetta tärkeänä (hyödyllisenä, mielenkiintoisena, haastavana, innostavana, kannattavana). Myös järjestetyt kurssijaksot saivat kiitosta. Niitä pidettiin antoisina, hyödyllisinä, mielenkiintoisina ja avartavina. Kurssien vetäjät koettiin pääosin osaaviksi ammattilaisiksi. Muutamat kokivat koulutuksen ja koko projektin lähteneen hieman hosuen tai tyhjäkäynnillä liikkeelle, mutta lopulta muuttuneen hyödylliseksi.

Opettajat kokivat että koulutuksesta oli myös hyötyä käytännön kouluopetukselle. Ongelmia tiedon sovittamiseksi arkipäivän koulurutiineihin kuitenkin selvästi esiintyi, koska valmista lähtö- ja opetusmallia ei ollut olemassa. Opettajien keskinäiset keskustelut ja jo aiemmin elokuvakas-vatusta tehneiden esimerkit purkivat kuitenkin opettajien mielestä tätä ongelmaa. Paras metodi tuntui olevan erään opettajan sanoin, "talonpoikaisjärkeä käyttäen lasten ikäkauteen sopivaksi soveltaen".

Kokeiluun käytettävää aikaa oli vaikeaa opettajien arvioida, varsinkin ylä-asteella. Yleinen arvio oli n. 1-2 tuntia/viikko. Projektin edetessä opettajat kertoivat soveltaneensa yhä enemmän elokuvan ja videon eri mahdollisuuksia. Kouluissa elokuvia katsottiin, analysoitiin, kuvalukemista opeteltiin ja kuvalla "temppuiltiin", videokameraan totuteltiin, kuvattiin ja lopulta työstettiin valmiita juttujakin. Ylä-asteen kokeilussa mukana ollut biologian/maantiedon opettajakin löysi lopulta hyötyä elokuvan ilmaisumuotojen käytöstä tuntiopetuksessaan alkuepäilyistään huolimatta. Tunneilla katsottiin enemmän dokumentteja, luontofilmejä ja kameraa käytettiin luonnon taltioimisessa ja materiaalista työstettiin lopulta valmiita dokumentteja.

Suurimpana ongelmana koettiin ajan puute - elokuvien tekeminen, katsominen ja analysointi vie paljon aikaa, jos niihin paneudutaan. Myös ryhmien suuri koko oli hidasteena yksilölliselle opettamiselle (mm. tekniikan suhteen). Ylä-asteella kolmivuotinen kokeiluryhmän vetäminen oli vaikeaa ryhmien hajoamisen vuoksi. Yksi ylä-asteen opettaja koki että paremmalla suunnittelulla ja seurannalla ylä-asteen oppilasryhmien kontrollointi olisi voinut ollut mahdollista. Laatuelokuvien ja varsinkin tasokkaiden lastenelokuvien vähäisyyttä valiteltiin. Välinepuutteita ja määrärahojen niukkuutta esiintyi muutamilla kouluilla, mitkä asettivat omia rajoituksiaan toiminnalle.

Ongelmista todettiin myös että asiat ovat järjestettävissä, kun omaa aikaa ja halua vaan riittää...

Oppilaat ovat suhtautuneet opettajien mukaan elokuvakasvatus-kokeiluun ala-asteella poikkeuksetta myönteisesti ja innostuneesti. Ylä-asteella suhtautuminen on ollut pääosin "normaalia tai innostunutta". Myös selvää intohimon puutetta oli havaittavissa tietyissä ylä-asteen oppilaissa erään opettajan mukaan. Oppilaiden muutosta kuvaan suhtautumisessa oli opettajien mielestä vaikea arvioida. Ala-asteella jotkut opettajat kiinnittivät huomiota siihen että elokuvat alkoivat herättää enemmän rohkeita ja rakentavia keskusteluja oppilaiden joukossa, kun tietty "tabu-asema" oli poistettu elokuvien katsomisesta. Eräs opettaja kertoi myös kokeilun mielenkiintoisesta vaikutuksesta; yksi ala-asteen tyttö-oppilas oli ilmoittanut vanhemmilleen voivansa katsoa myöhäisillan väkivaltaelokuvia, koska tietää elokuvista jo niin paljon...

Kahta aiemmin elokuvanteon ja -teorian opissa ollutta opettajaa lukuunottamatta kaikki opettajat kokivat koulutuksen muuttaneen heidän suhtautumistaan ja asenteitaan huomattavasti suhteessa elävään kuvaan. Todettiin että käsityskyky on laajentunut ja elokuvia katsotaan enemmän ja analyyttisemmin. Elokuvia koettiin katsottavan "uusilla silmillä", monipuolisemmin ja elokuvien purkamisen lasten kanssa antavan heille entuudestaan uuden tavan nähdä. Tämä muutos koettiin poikkeuksetta positiiviseksi. Koulutuksen myötä tekniset välineet muuttuivat vähemmän pelotta-viksi ja niitä uskallettiin käyttää ja niiden käyttöä opettaa enemmän myös oppilaille.

6 TUTKIMUKSET JA NIIDEN TULOKSIA

Tutkija Jussi Tuormaan lisensiaattityö ei ole vielä valmistunut tämän raportin julkaisemisen ajankohtaan mennessä. Projektin seurannan kannalta tämä on tietenkin harmittavaa, mutta Tuormaan aktiivinen työ opettajien kanssa ja haastattelut ovat jokatapauksessa hyödyntäneet projektin seurantaa ja sen kehittämistä. Tuormaan haastatteluaineisto on ollut koko ajan projektia kehitettäessä ja analysoitaessa käytössä.

Ylä-asteen oppilaiden seurannasta luovuttiin pitkälti sen takia että elokuvakasvatuskokeilun opetustavoitteita ei pystytty täysin toteuttamaan ylä-asteella. Ala-asteen luokkatyöskentely eteni selvästi paremmin tavoitteiden mukaisesti ja oli näin huomattavasti otollisempi tutkimuskohde.

Ala-asteen kokeilusta ja lähinnä kokeilun vaikutuksesta oppilaisiin tehtiin yksi kasvatustieteen pro gradu-tutkielma Joensuun yliopistossa. Sari Haakanan tutkielma valmistui syksyllä -91 ja oli nimeltään "Pohjois-Karjalan läänin elokuvakasvatusprojekti viestintäkasvatuksen toteuttajana". Pro gradu tutkielmassa oli mukana neljä kokeiluluokkaa (93 oppilasta) ja vertailuryhmä (54 oppilasta), joka koostui samanikäisistä elokuvakasvatuksen ulkopuolella olleista oppilaista. (Huom! Luettavissa Joensuun Yliopiston kirjastossa).

Mielenkiintoisessa tutkielmassa todetaan mm. seuraavaa; "Opettajat toteuttivat elokuvakasvatuksella viestintäkasvatuksen perusteiden mukaisia tavoitteita ja työtapoja. Oppilaiden käsitykset elokuvakasvatuksesta ovat myönteisiä. Elokuvakasvatukseen osallistuminen tuki oppilaan elokuvakokemuksien sijoittumista ikäkauttaan kehittyneempien elokuvakokemusten kauteen ja auttoi viestintäkasvatuksen tavoitteiden perusteellisempaa saa-vuttamista".

Tutkielman mukaan elokuvakasvatukseen osallistuneiden tv:n ja videoiden katselutottumukset olivat vastausten perusteella muuttuneet 53.8% vastaajista.

"Katselutottumuksien muuttumisesta voidaan havaita toteutuneen elokuvakasvatuksen tavoitteista seuraavat: omatoiminen näkeminen eli elokuvien katsominen, näkemisen ymmärtäminen eri näkökulmia käyttämällä sekä oman maailmankuvansa muodostaminen valikoimalla sitä itse, mitä katsoo. Näiden tavoitteiden saavuttaminen on osoitus myös sen mahdollistumisesta ja toteutumisesta. Myös viestintäkasvatuksen kolme yleistä tavoitetta ovat toteutuneet. Elokuvakasvatukseen osallistunut oppilas on saanut perustietoja viestinnästä ja sen välineistä. Hän on saanut omatoimisessa välineviestinnässä tarvittavia perustaitoja ja valmiuksia käyt-tää viestintävälineitä. Oppilas on saanut myös perusedellytyksiä arvioida kriittisesti ja luoda itse viestintäsisältöjä. Näiden tavoitteiden saavuttamista tukevat myös havainnot ja tutkimustu-lokset oppilaiden käsityksistä elokuvakasvatuksesta sekä kuva-analyysielokuvan ymmärtämisestä".

7 LOPPUSANAT

Kokonaisuudessaan haasteellisesta projektistamme on jäänyt hyvä maku. Perustavoitteet saavutettiin. Projekti toi mukanaan monille myös paljon odottamattomia elämyksiä ja oivalluksia. Aivan kaikkia seurantaan ja oppilaiden koulutukseen liittyviä tavoitteita ei lunastettu (mainittu edellä), mutta tietoa ja kokemusta olosuhteista sekä eri mahdollisuuksista ja niiden sovellutuksista tuli tätä kautta sitäkin enemmän.

Yksi tärkeä syy miksi projektia alunperin lähdettiin viemään eteenpäin oli huolestuminen nuorten ja lasten kuvallisen viestinnän kulutustottumuksista. Kokeilu osoitti konkreettisesti sen että asialle on jotain tehtävissä jos vain halua löytyy. Kriit-tisempää katsomista on selvästi mahdollista oppia. Ja kun osaa "aakkoset" ja niiden käyttömahdollisuudet paremmin, tarjoutuu aivan uusia mahdollisuuksia ymmärtämiseen ja itsensä ilmaisemi-seen.

Kuvallinen viestintä lisääntyy jatkuvasti ja saa uusia ilmenemismuotoja (minkä kokeilun jälkeinen aikakin on osoittanut) ja on yhä tärkeämpi osa ympäröivää yhteiskuntaa ja sen kehitystä. Tätä taustaa vasten olisi oleellista että koululaitos pyrkisi pysymään kehityksen mukana ja tarjoamaan opettajilleen ja oppilailleen paremmat mahdollisuudet ympäröivässä yhteiskunnassa elämiseen, vaikuttamiseen ja sen kriittiseen tarkasteluun.

Tärkeää ja hyödyllistä olisi myös että kokeilussa mukana olleiden, koulutettujen ja käytännön elokuvakasvatustyötä koululuokissaan vetäneiden opettajien ammattitaitoa hyödynnettäisiin mahdollisemman paljon. Sen lisäksi että tätä tieto/taitoa käy-tetään edelleen normaaliopetuksessa, olisi luontevaa hyödyntää opettajien ammattitaitoa myös kollegoiden jatkokouluttamisessa ja mieluiten mahdollisimman laajasti.

Luonnollista on että tämän monipuolisen koulutuksen ylläpitäminen ja kehittäminen vaatii heiltä innostusta ja motiivia jatkaa yhä eteenpäin ja pidemmälle tällä kuvallisen viestinnän alueella, koulumaailman kahleista huolimatta.

Omalta kohdaltani voin usean muun kokeilussa mukana olleen tavoin todeta että tämä projekti on selvästi vaikuttanut monilla tavoin, ja käsittääkseni kehittävästi, "kuvallisen maailman käsityskykyyni" - vaikkakin olen operoinut koko ajan olevinaan tutulla alueella.

"Elokuvakasvatus on myös kasvamista ja valmistautumista elämään". (kokeilussa mukana ollut opettaja)

"Vuosi oli hyvin hauska koska me päästiin elokuvakokeiluun. Me katsoimme paljon elokuvia. Minä pidin ehkä eniten Jumbosta, koska se lensi hauskasti korvillaan. Ehkä alusta ei ollut Jumbosta hauskaa. Mutta kun Jumbo oppi lentämään niin silloin hänestä tuli kuuluisa Lentävä Norsu. Minä pidin oikeastaan kaikista elokuvista, mutta Karhu elokuva oli vähän raaka. Me saimme kuvata videokameralla juhlia ja tapahtumia. Toivottavasti saamme kuvata ja katsella elokuvia ensi vuonnakin". (kokeiluun osallistunut II-luokkalainen)

Arto Halonen
Pohjois-Karjalan elokuvakasvatuskokeilun johtaja 1989 - 1991
Pohjois-Karjalan läänin elokuva- ja videotaiteen läänintaiteilija 1989 - 1993
Elokuvaohjaaja