Skip to main content
9.10.2025

Jälkeemme vedenpaisumus ehdolla Euroopan parhaaksi fantasiaelokuvaksi

Arto Halosen ohjaama ja Ossi Hakalan käsikirjoittama Jälkeemme vedenpaisumus on valittu kilpailemaan parhaan eurooppalaisen fantasiaelokuvan tittelistä.    

Euroopan merkittävimmät genre-elokuvafestivaalit ovat kukin palkinneet yhden elokuvan Silver Méliès -palkinnolla. Jälkeemme vedenpaisumus voitti Silver Mélièsin Triesten Science+Fiction elokuvafestivaalilla marraskuussa 2024. Voitto toi samalla ehdokkuuden Golden Méliès -palkinnon, eli parhaan eurooppalaisen fantasiaelokuva-palkinnon saajaksi. Palkinto jaetaan tänään 9.10. alkavalla Espanjan Sitgesin elokuvafestivaalilla.   

Golden Méliès -pääpalkinnosta kilpailee Jälkeemme vedenpaisumuksen lisäksi kuusi muuta eurooppalaista pitkää elokuvaa, jotka ovat Animale (Ranska), The Home (Ruotsi), Mr. K (Alankomaat), Her Will Be Done (Ranska), The Ugly Stepsister (Norja) ja The Holy Boy (Italia).    

Méliès-palkinto tarkoittaa laatua, luovuutta ja mielikuvitusta. Palkinto on nimetty ranskalaisen fantasiaelokuvien ja erikoistehosteiden pioneerin Georges Mélièsin mukaan. Palkinto perustettiin vuonna 1995.   

Elokuva on kerännyt menestystä kansainvälisillä festivaaleilla    

Jälkeemme vedenpaisumus on noussut nopeasti arvostettujen kansainvälisten festivaalien ohjelmistosuosikiksi. Se on voittanut myös useita palkintoja.    

Triesten Silver Méliès -palkinnon lisäksi Jälkeemme vedenpaisumus voitti parhaan pitkän elokuvan pääpalkinnot (Best Feature Film) Norjassa Ravenheart International Film Festivalilla ja Kroatiassa Avant-Garde Horror & Fantasy Film Festivalilla. Elokuva palkittiin myös parhaan ohjaajan palkinnolla Ranskan The Fantasy Film Festivalilla.  

Syksyn aikana elokuva kilpailee Monsters Fantastic Film Festivalilla Italiassa, Histeria International Fantastic Film Festivalilla Costa Ricassa, Science & Technology Film Festivalilla Puolassa, LUSCA Fantastic FIlm Festivalilla Puerto Ricossa, sekä Africa International Film Festivalilla Nigeriassa – jota pidetään yhtenä merkittävimmistä ja arvostetuimmista elokuvafestivaaleista Afrikan mantereella.   

Aiemmin tänä vuonna elokuva hurmasi kriitikot Belgiassa Brussels International Fantastic Film Fesvivalilla (BIFFF), joka kuuluu maailman merkittävimpiin genre-elokuvafestivaaleihin.      

Jälkeemme vedenpaisumus on eri aikatasoissa matkaava draamaelokuva ihmissuhteista, ahneudesta ja syistä, joiden vuoksi ihminen ei pysty estämään ilmastonmuutosta. Elokuvaa tähdittävät Elias Westerberg, Linnea Leino, Tuomas Nilsson, Kasperi Kola, Petteri Summanen, Antti Reini, Pihla Penttinen, Jari Salmi, Tobias Zilliacus, Jemina Sillanpää, Robert Enckell, Hannu-Pekka Björkman ja Paavo Westerberg.    

Jälkeemme vedenpaisumuksen taiteelliseen työryhmään kuuluvat kuvaaja Pini Hellstedt, leikkaaja Armands Začs, lavastaja Teppo Järvinen, äänisuunnittelija Jevgenijs Kobzevs, säveltäjä Jēkabs Nīmanis, pukusuunnittelijana Jaana Aro sekä maskeeraussuunnittelijana Maija Gundare. Elokuvan tuottajana on toiminut Arto Halonen ja kansainvälisenä osatuottajana latvialainen Aija Bērziņa.    

   

MÉLIÈS    
https://melies.org/  

BIFFF-ARVOSTELUT (JÄLKEEMME VEDENPAISUMUS)    

Sébastien Rombout/Dans l´ombre du projecteur:    
https://www.youtube.com/watch?v=lCCp_vblVXw   
Par Loïc Smars Le Suricate (Films & Séries):    
https://www.lesuricate.org/bifff-2025-jour-10-on-rentre-dans-le-endgame-du-bifff/ 
Cine Maniacs/Belgia:    
https://www.cinemaniac.be/festival4.php?id=287   
Laurent Gonel/Gonel Zone Revolution:    
https://www.gonel-zone.fr/festivals/bifff/after-us-the-flood/  

AFRICA INTERNATIONAL FILM FESTIVAL (NIGERIA)   
https://www.afriff.com  

5 AFRICAN FILM FESTIVALS YOU SHOULD KNOW –LISTAUS
https://thecreativesnote.substack.com/p/5-african-film-festivals-you-should-know

LUSCA FANTASTIC FILM FESTIVAL (PUERTO RICO)   
https://www.luscafilmfest.com  

MONSTERS – FANTASTIC FILM FESTIVAL (ITALIA)   
https://monsterstarantohorror.com  

HISTERIA INTERNATIONAL FANTASTIC FILM FESTIVAL (COSTA RICA)   
https://filmmakers.festhome.com/festival/histeria-festival-internacional-de-cine-de-terror-sci-fi-y-fantasia  

SCIENCE & TECHNOLOGY FILM FESTIVAL (PUOLA)   
https://sciencefilmfestival.pl  

TRIESTE SCIENCE+FICTION FILM FESTIVAL (ITALIA)   
https://www.sciencefictionfestival.org/en/  

BRUSSELS INTERNATIONAL FANTASTIC FILM FESTIVAL (BELGIA)   
https://www.bifff.net  

RAVENHEART INTERNATIONAL FILM FESTIVAL (NORJA)   
https://www.ravenheartfilmfestival.com/  

AVANT-GARDE HORROR & FANTASY FILM FESTIVAL (KROATIA)   
https://www.aghfff.com/about-aghfff-film-festival  

FANTASY FILM FESTIVAL (RANSKA)   
https://fantasyfilmfestivalofficial.com