Arto Halosen ohjaama elokuva Prinsessa tulee teatterilevitykseen Ranskassa 24. elokuuta. Levityksestä vastaa ranskalainen Aramis Films, joka hankki elokuvan levitysoikeudet jo vuonna 2012. Yhtiön levityspäällikkö Marc-André Grynbaum on todennut elokuvasta seuraavasti: ”Prinsessa on suomalaisnäyttelijöiden tähdittämä suomalaiselokuva, joka kuitenkin koskettaa ihmisiä universaalisti kulttuurista riippumatta. Uskon myös ranskalaisyleisön vaikuttuvan elokuvan poikkeuksellisesta humaanisuudesta.” Prinsessa tullaan esittämään 40:llä kopiolla yli 60:ssa teatterissa ympäri Ranskan. Maan pääkaupungissa Pariisissa Prinsessa kuuluu ainakin kolmen teatterin ohjelmistoon.

 

 

Prinsessa on tositapahtumiin perustuva kertomus Kellokosken mielisairaalan pitkäaikaispotilaasta, Anna Lappalaisesta (Katja Küttner), josta tuli yhteisössään iloa ympärilleen tuottava voima. Prinsessa on yksi kuluneen vuosikymmenen katsotuimmista elokuvista Suomessa. Se keräsi yli 300 000 katsojaa kotimaisessa elokuvateatterilevityksessä. Elokuva on palkittu useilla elokuvafestivaaleilla ympäri maailman. Muun muassa Etelä-Afrikan Cape Winelandsin elokuvafestivaalilla sekä Yhdysvaltain Teaneck-festivaalilla Prinsessa voitti parhaan elokuvan palkinnon, Portugalin Festroian elokuvajuhlilla tuomariston kunniamaininnan ja Italian Viareggion elokuvafestivaalilla tuomariston kakkospalkinnon. Elokuvan pääroolia näyttelevä Katja Küttner voitti useita palkintoja roolityöstään, muun muassa parhaan näyttelijättären palkinnon Tallinnan Black Nights -elokuvafestivaalilla. Myös ohjaaja Arto Halonen palkittiin tunnustuksellisesti esimerkiksi Suomen mielenterveysseuran valtakunnallisella mielenterveyspalkinnolla sekä Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton kansalaistoiminnan palkinnolla.

 

Prinsessan rooleissa nähdään pääosaa näyttelevän Katja Küttnerin lisäksi muun muassa Samuli Edelmann, Krista Kosonen, Peter Franzén  ja Pirkka-Pekka Petelius. Elokuvan käsikirjoituksesta ovat vastanneet Pirjo Toikka, Arto Halonen sekä Paavo Westerberg, kuvauksesta Hannu-Pekka Vitikainen, leikkauksesta Tuuli Kuittinen ja musiikista Tuomas Kantelinen. Elokuvan on tuottanut Art Films production Oy.

 

 

Alla linkit ranskalaisen levittäjän sekä elokuvan kotisivuille.

Aramis Films: http://www.aramisfilms.fr/

Elokuvan kotisivut: http://prinsessakampanja.com/

Elokuvan Facebook-sivu: https://www.facebook.com/Prinsessa-elokuva-111326815573544/

 

Lisätiedot:

Art Films production

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

tel 1. +358 45 266 4990

tel 2. +358 50 465 4046