Fiktio, 103 min

Vuosi: 2018

 

The Guardian Angel – Suojelusenkeli on tositapahtumiin perustuva trilleri Tanskaa 1950-luvulla kuohuttaneista hypnoosimurhista. Rikostutkija Anders Olsen (Pilou Asbæk) saa selvitettäväkseen tapauksen, jossa pankkiryöstäjä ampuu kaksi virkailijaa ja pakenee rahojen kanssa Kööpenhaminan kaduille. Pidätettäessä mies väittää tehneensä teon yksin. Omituisen tapauksesta tekee se, että jotkut silminnäkijät sanovat pankkiryöstäjän käyttäytyneen kuin olisi transsissa. 

Olsen saa selville, että syytetty on istunut vankilassa yhdessä karismaattisen Björn Nielsenin (Josh Lucas) kanssa ja alkaa epäillä, että Nielsen on hypnotisoinut sellitoverinsa tekemään rikoksen puolestaan. Mutta voiko se olla mahdollista – ja jos on, miten syyllinen saadaan kiinni? Olsen hakee apua tunnetulta hypnoosiin erikoistuneelta psykiatrilta (Rade Šerbedžija), jonka kanssa hän ajautuu yhä syvemmälle mielen manipulaation maailmaan. 

Keskittyessään rikostutkimuksiin Olsen ei huomaa, että salaperäinen Nielsen tekee salaa tuttavuutta hänen nuoren vaimonsa (suomalainen Sara Soulié) kanssa. Pian mystinen tapaus koskettaa häntä lähempää kuin hän arvaakaan. 

Arto Halosen (mm. Prinsessa, Isänmaallinen mies) ohjaama elokuva on kiehtovaan tositarinaan pohjautuva psykologinen trilleri, jonka teemat herättävät pohtimaan mielen hallinnan vaikutuskeinoja myös nykypäivänä: mihin manipuloinnilla pystytään ja kuinka pitkälle se voidaan viedä? 

Elokuvan pääosissa ovat kansainväliset tähdet Pilou Asbæk (Game Of Thrones, Vallan linnake), Josh Lucas (Kaunis mieli, Sweet Home Alabama) ja Rade Šerbedžija (mm. Downton Abbey, Eyes Wide Shut), sekä Sara Soulié (Nymfit, Toiset tytöt). Sivuosissa nähdään myös suomalaiset tähdet Mikko Nousiainen ja Pamela Tola. 

TYÖRYHMÄ

Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Arto Halonen

Kuvaus: Pini Hellstedt

Leikkaus: Jussi Rautaniemi

Lavastussuunnittelu: Søren Schwarzberg

Maskeeraussuunnitelu: Tina Jesenkovic

Äänisuunnittelu: Kirka Sainio

Musiikki: Tuomas Kantelinen

Pukusuunnittelu: Louize Nissen, Ana Toto

Tuottajat: Arto Halonen, Timo T. Lahtinen ja Igor A.Nola

Tuotanto: Art Films production, Smile Entertainment ja MP Film Production

Kotisivut: https://guardianangelmovie.net/fi/
Facebook: https://www.facebook.com/theguardianangelfilm/