Fiktioelokuva, 89 min

Vuosi: 2023

Antero Varovainen ja Onnenkivi on tarina mielikuvituksen rikkaudesta ja onnen etsimisestä. Sarjakuvia ja vampyyrikertomuksia ahmivalla Juliuksella (Emil Paloniemi) on vilkas mielikuvitus. Julius tapaa kaupungin laitamilla hylätyssä talossa asuvan Antero Varovaisen (Mikko Nousiainen), joka esittäytyy haalistuneeksi, mansikkamehua juovaksi vampyyriksi. Julius ja Varovainen ystävystyvät. Yhdessä he yrittävät valmistaa Onnenkiveä, jonka ohje on Varovaisen isoäidin salaisessa reseptikirjassa. Julius haluaa antaa kiven toisistaan etääntyneille vanhemmilleen, jotta he löytäisivät uudestaan yhteisen onnen. Juliuksen ja Anteron laboratoriokokeet valmistaa Onnenkiveä takkuilevat pahasti kerta toisensa jälkeen, mutta he jatkavat sitkeästi onnen etsintää.

Tuomas Kantelisen säveltämät ja Jukka Itkosen sanoittamat kappaleet rytmittävät elokuvaa Sami Vartiaisen koreografioimina musiikkinumeroina.

Elokuvan muissa rooleissa nähdään mm. Maria Ylipää ja Mikko Töyssy Juliuksen vanhempina, Ilona-siskona Luna Huotari, Mummona Tuija Ernamo, Hanneleen roolissa Niina Koponen. Johtaja Kärnän roolissa Vesa Kietäväinen, ja Lajittelupäällikkö Kuoriaisena Ilkka Koivula.

Antero Varovainen ja Onnenkivi on kuvattu Tampereella ja Latviassa. Elokuva tehtiin yhteistyössä latvialaisen osatuottajan Tasse Filmin kanssa.

 

TYÖRYHMÄ

Käsikirjoitus: Arto Halonen ja Jukka Itkonen

Ohjaus: Arto Halonen

Kuvaus: Tuomo Virtanen

Musiikki: Tuomas Kantelinen

Laulujen sanat: Jukka Itkonen

Äänisuunnittelu: Kirka Sainio

Leikkaus: Armands Začs

Lavastus: Teppo Järvinen

Pukusuunnittelu: Jaana Aro

Maskeeraussuunnittelu: Maija Gundare

Koreografia: Sami Vartiainen

Tuottajat: Arto Halonen ja Aija Berzina

Tuotanto: Art Films production ja Tasse Film

Kotisivut: https://anterovarovainen.fi/

Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=100093550751245