Dokumenttielokuva, 58 min.
Vuosi: 1998

Elokuva kahdesta Karmapasta - kahdesta palvotusta pojasta, elävistä Buddhista, sekä suuresta uskonnollisesta ja poliittisesta mullistuksesta, minkä heidän olemassaolonsa on synnyttänyt ja mikä sai Kiinan muuttamaan Tiibetin politiikkaansa.

Kiina pääsi vaikuttamaan Tiibetin Karmapan valintaprosessiin, jonka seurauksena se on halunnut päättää yksin kaikista Tiibetin uudelleen syntyvistä hengellisistä johtajista, saadakseen omat poliittiset marionetti-hallitsijansa. Tämä on johtanut useiden lamojen valintaan ja Dalai laman valintojen hylkäämiseen. Viimeisenä esimerkkinä korkean hengellisen johtajan Panchen laman tilanne; Dalai laman valitsema poika joutui arestiin Pekingiin ja Kiinalaiset ovat valinneet oman Panchen lamansa.

Elokuva on kertomus myös rauhallisena pidetyn buddhalaisen uskontokunnan väkivaltaisuuksiin asti levinneestä sisäisestä kriisistä, joka on aiheutunut siitä ettei tämä uskontokunta ole pystynyt valitsemaan yhteistä 17. Karmapaa, vaan poikia on edelleen kaksi.

Elokuvassa seurataan mullistusten polttopisteessä olevien poikien elämää ja päivärutiineja. Kerronnallinen pohja rakentuu mm. Dalai laman haastattelusta. Vastapainona toimii Kiinan vähemmistöasioista vastaavan ministeriön päällikön näkemykset Tiibetin tilanteesta Kiinan perspektiivistä.

Elokuva sijoittuu Tiibetiin ja Intian Delhiin, missä pojat asuvat. Dalai laman näkökulman kautta peilautuvat hänen omat kokemuksensa lapsihallitsemi-sesta ja tämän erikoisaseman aiheuttamasta "lapsuuden menettämisestä" sekä Kiinan harjoittamasta manipulaatiosta Tiibetissä, mikä vaikuttaa myös molempien Karmapojen elämään.

Karma Kagyu uskonsuunnan johtaja Karmapa oli ensimmäinen elävä Buddha joka 1100-luvulla alkoi syntyä uudestaan samaan tehtävään, samaksi hengelliseksi johtajaksi. Tästä alkoi tärkeä buddhalainen perinne, jota myöhemmin mm. Dalai lama ja Panchen lama ovat seuranneet ja joka on kasvattanut tämän uskontokunnan kukoistukseensa. Nyt kahden Karmapan tilanne on aiheuttanut suuren poliittisen ja uskonnon sisäisen mullistuksen, joka on johtamassa tämän uskontokunnan ja Tiibetin kaaokseen ja jonka seurauksena Dalai laman kuollessa, tulevat Kiinalaiset valitsemaan myös oman Dalai lamansa.

Elokuvan kuvaukset on tehty vuosien 1994-1997 välillä. Kuvausluvan saanti Tiibetiin kesti kolme vuotta. Tiibetissä asuvan Karmapan kuvaukset tehtiin yhdessä Kiinan hallinnon kanssa. Elokuvan tekovaiheessa kiinalaiset eivät olleet tietoisia, että elokuvassa esiintyy myös Dalai lama ja Intiassa maanpaossa oleva toinen Karmapa. Kaksi vuotta kuvasten jälkeen Tiibetissa asuva Karmapa kyllästyi Kiinan rajoittavaan ja uskontoa sortavaan politiikkaan. Hän paketi Tiibetistä Intian Dharamsalaan. Tämä oli vakava takaisku Kiinalaisten hallitsemalle ”uskontoonsulautumispolitiikalle”.

LEVITYS

- Kansainvälinen levitys Media Luna Entertainment, Saksa
- Elokuvateatterilevitys Suomessa, Sveitsissä ja Saksassa

FESTIVAALIT

Valittu 15 kansainväliselle festivaalille, mm.
- Amsterdamin kansainväliset dokumenttielokuvafestivaalit (IDFA), Hollanti, 1998
- ECHO-festival, Itävalta, 1998
- Hong Kong International Film Festival, 1999

PALKINNOT

- Euroopan Unionin Humanitäärinen palkinto (ECHO), 1998
- Paras tuotanto ja leikkaus -palkinnot, Gava Film Festival, Espanja, 1999 - Valtion elokuvataidetoimikunnan laatutukipalkinto, 1998

TYÖRYHMÄ

Mukana: Tsurphun Karmapa, Delhin Karmapa, Dalai Lama, Shamar Rinpoche, Zhu Xiaoming
Ohjaus: Arto Halonen
Käsikirjoitus: Arto Halonen, Viliam Poltikovic
2.Ohjaaja: Viliam Poltikovic
Kuvaus: Timo Heinänen, Jari Pollari
2. Kamera: Miroslav Soucek
Kamera-assistentti: Harri Sipilä
Äänitys: Viliam Poltikovic, Arto Halonen
Äänisuunnittelu: Martti Turunen
Musiikki: Vesa Mäkinen
Leikkaus: Arto Halonen
Kertoja (suomi): Esko Salminen
Kertoja (englanti): Peter Coyote
Osatuottajat/rahoitus: Yle TV2 Dokumenttiprojekti, Tsekin TV, AVEK, Ulkoministeriön kehitysyhteistyöosasto
Tuottaja: Arto Halonen
Tuotantoyhtiö: Art Films production AFP Oy